Hetkellisen hiljaiselon jälkeen on taas hyvä tulla avautumaan täydellisen turhista asioista. Päälimmäisenä Valkyria, vaihteeksi, joka on esiintynyt täälläkin pariin otteeseen ja jota on vaikeilla kuvailla muutamalla sanalla. Puhumattakaan meidän välisestämme suhteesta.
Valkyria on katsokaas rakastunut. Allekirjoittaneeseen. Ja pitää sitä suurena vääryytenä, että allekirjoittaneella on mies (joka on pysynyt samana kohta 5,5 vuotta), eikä näin ollen anna hänelle mahdollisuutta yrittää oikeasti. Jep, ei siitä sen enempää.
Alunperin tutustuin Valkyriaan, kun haeskelin roolipelaajakaveria silloin käytössä olleeseen MSN Messengeriin (lepää rauhassa ♥). Se toimi, ideat lentelivät ja tekstiä tuli, se oli hauskaa. Käytin liikaa aikaa tietokoneen ääressä, kun en malttanut jättää fiktiivistä elämääni tauolle hetkeksi. Mies katseli sitä pari vuotta, kuinka en koskaan osannut lopettaa ja aina hän jäi toiseksi. Sitten tuli henkisesti ympäri korvien ja aiheesta käytiin oikea keskustelu.
Sen jälkeen kirjoittelemiseni on ollut hyvin kausiluontoista. Kirjoitan kuukauden niin, etten malttaisi töihin tai nukkumaan mennä ja kaikki muu jää. Ja sitten taas voin pitää kuukauden tai kaksi taukoa ja tehdä kaikkea ihan muuta, keksien Valkyrialle tekosyytä tekosyyn perään. Koska neidille ei riitä, ettei kirjoittaminen maistu.
No tällä hetkellä se ei maistu. Tämä on ensimmäinen vuosi sitten NaNoon tutustumiseni jälkeen, kun en edes yritä. Koska kirjoittaminen vain ei maistu.
Valkyria ei tätä ymmärrä. Kirjoitusblockista pääsee vain kirjoittamalla, eikä sillä ole väliä minkä laatuista tekstiä kirjoittaa. Entäs, kun ei ole mitään tarvetta päästä siitä blockista yli? Entäs sitten, kun ei vain kiinnosta? Kuukauden hiljaisuuden jälkeen alkoi sellainen "En haluaisi painostaa, mutta ois ihan kivaa saada vuoroa" tyylinen maanittelu, ja kun hän nyt sitten sai muutaman vuoron (ja kirjoittaminen maistuu edelleen pahalta), niin nyt sitten jankutetaan päivästä toiseen, moneen kertaan päivässä, että kun hän tahtoo vuoron, eikä hän kuukautta odota (taas).
Minäpä haluan nähdä, kun hän tulee tänne pakottamaan. Lapsellista vitutusavautumista taas, tiedän, mutta.. Anteeksi.
