keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Keskiviikkofiiliksiä (koska maanantai ja tiistai ovat ohi jo)


Piti siis jo vähän aikaisemminkin kirjoitella, mutta se nyt jäi sille tielleen kun en jaksanutkaan kirjoitella. Maantainahan oli aika mukava päivä. Sain kiskottua itseni aikaisin sängystä ylös Saappaattoman Kissan luokse. Hän oli saanut niin eeppiset muffinit leivotuksi etteivät nämä mahtuneet edes vuokiinsa. Nam! Kivaa oli! :D

Aika ankeaa kun ikkunasta ulos katsahtaa, mutta sille ei taida oikein voida mitään. Kuulun kyllä niihin, jotka nauttivat sateista, mutta taivaan värittömyys ei aina huvita. Tämä tyttö usein haaveileekin ihanasta pienestä talosta, jossa olisi takka. Takan ääreen olisi todella ihana käpertyä kuuman kaakaon kanssa nauttimaan syyssateista. No valitettavasti pitää vain tyytyä haaveleimaan.

Itseäni nyt lähinnä syysaikoihin sattuu vaivaamaan pien.. Okei, ketä minä yritän tässä huijata? Minua vaivaa jatkuvasti saamattomuus. Siis sellainen, että en edes vaivaudu tekemään yhtään mitään. Pitäisi siivota ja siivota. Olisi myös niin paljon toteuttamattomia haaveita, joihin minulla ei mukamas riitä aika vaikka sitä on riittämiin. Ehkä tämä saamattomuus vain korostuu syksyisin kun minusta tuntuu näin extra laiskalta.. Täytyy vaan yrittää nostaa itseään niskasta kiinni. 


Näin lopuksi vielä kappale, joka jostain omituisesta syystä minulla joutuu aina kuunneltavien listalle keskiiviikkoisin :L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti