Olen sokerin suurkuluttaja. Kahviinkin sitä on pakko saada ja sen lisäksi vielä mielellään jotain makeaa kahvin kanssa. Suklaata, keksi, pullaa, mitä vain makeaa. Sokeria, sokeria, makeaa, makeaa. Ja vaikka Nebulae sen jo totesikin, ei allekirjoittaneesta pullasorsaa saa tekemälläkään, mutta ällöttääpä tuo jatkuva sokerin hamstraaminen silti.
Eräs reilusta ylipainosta kärsivä ystäväni sai pienen kohtauksen, kun ilmoitin nykyään juovani kahvin mustana, vähentääkseni sokerinkulutustani. En tiedä koska olen viimeksi oikeasti saanut huudot, joten tämä suhteellisen äänekkääksi käynyt sananvaihto puhelimitse kyllä pääsi hämmentämään.
"Sä olet nainen vittu alipainoinen, kyllä sä voit juoda kahvin sokerin kanssa!"
Näinpä.
Nautin kyllä edelleen piilosokerista mm. mehujen ja jogurttien yhteydessä, enkä kokonaan sokerittomaan ruokavalioon pyrikään. Ei sitä silti tarvitse kuluttaa pelkästään kahvin kanssa 3-4 kiloa vuodessa (kyllä, aivan järjetön määrä, tiedän).
Muutenkin voisin kyseisestä ystävästäni, ja etenkin hänen suunnattomista itsetunto-ongelmistaan, tehdä suhteellisen pitkän analyysin keittiöpsykologin papereillani, mutta niin.. Ehkei hänen analysointinsa ole minun asiani, eipä ainakaan julkisesti, enkä sitä osaisi ilman halveksuntaa kirjoittaakaan. Enkä nyt halveksi itsetunto-ongelmia suoranaisesti, minulla vain on vittumainen luonne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti