Olen tässä nyt.. Viikon? Ehkä kaksi? ..katsonut Ally McBealia päivittäin. Monta, monta jaksoa kerrallaan. Lopetin tänään toisen kauden. Ja se, mitä jäi käteen oli aika pitkälti pohdinta omasta parisuhteestani.
Kaikki Ally McBealia joskus katsoneet tietävät varmaan Allyn epätoivoisesta yrityksestä löytää sielunkumppani. Toisen kauden loppupuolella tämä kuitenkin kylmästi kyseenalaistetaan. Esitetään, että ehkä Sen Oikean metsästyksen sijaan pitäisikin tyytyä järkeviin ratkaisuihin. Kuten arvomaailman kohtaamiseen, perhesuunnitelmiin, sen sellaiseen. Pitäisi unohtaa intohimo ja loputon romanttinen rakkaus.
Sitten katsahdin omaa parisuhdettani. Se on järkevä. Se on kaikin puolin hyvin järkevä. Minun ei ole huono olla, enkä usko, että miehenkään on. En tiedä lähtisinkö nimeämään häntä Siksi Oikeaksi, en ole miettinyt sitä oikeastaan sen jälkeen kun täytin 15 ja nyt.. Katsoa nyt sarjaa, jossa lähemmäs 30-vuotias nainen haikailee Sen Oikean, tosirakkauden perään. Hämmentävää.
Kadoitin punaisen langan. Minulle käy niin usein, kun alan vain kirjoittaa keskittymättä sisältöön täysipainoisesti. Kun annan ajatuksilleni vallan. Joka tapauksessa haluan alleviivata kysymyksen onko jokaiselle Sitä oikeaa vai juoksemmeko vain haavekuvien perässä ja toivomme selviävämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti