Suomiko huono maa?

En nyt voi olla ottamatta kantaa tähän viimeaikaiseen julkisuudessa olleeseen keskusteluun Suomesta ja rasismista. Koko roskahan lähti liikkeelle kun toimittaja/kirjailija Abu-Hanna Umayya kritisoi Suomea rasismista. Vastaväitteiksi julkaisi Ulla Appelsin oman kirjoituksensa Prinsessa ja Herneen, jossa hän muistutti Abu-Hannaa kuinka hyvin Suomi on häntäkin kohdellut. Kansa taitaa tässäkin jakaantua kahteen leiriin; toisten mielestä Suomi todella on paska maa, toiset tuntuvat lähinnä kieltävän kaiken negatiivisen Suomesta.

Oma lähtökohtani itse rasismiin on tuomitseva. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka etukäteen tuomitsevat toiset rodullisten piirteiden takia kuin tuomitsisivat tekojen takia. Väkisin kuitenkin mietin kävelevätkö nuo vähän käsikädessä? Siis tulkitaanko suomalaisten kritiikki ulkomaalaisten tekoja kohti helposti rasismiksi? Nykyään tuntuu ettei minkään näköistä kritiikkiä, edes asiallista, ei saisi heittää ilmoille esimerkiksi Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta. Yleistämistä kannattaa tietenkin välttää. En lähde pohtimaan, niin kuin moni muu, kuinka paljon ulkomaalaiset rötöstelevät Suomessa, minulla ei ole todisteita suuntaan eikä toiseen. Nykymaailma on kehittynyt lähinnä siihen suuntaan, että valkoihoisen pitäisi ikuisesti olla häpeissään menneistä vaikka samalla unohdetaan, että esim. orjuutta on ollut ihan ilman tuota pahaa valkoista miestä. Monessa kansassa on jo valmiiksi ollut oma alentava hierarkiansa. Olen huomannut, että jotka itse huutelevat muita rasisteiksi saattavat omata itse rasistia piirteitä. Eräiden mielestähän länsimaalaista kohtaan ei voi olla rasisti. Karua, että tässä maailmassa saa ylpeillä omalla taustallaan niin kauan kunhan ei ole valkoihoinen. Umayya tekstissään antoi töykeän vaikutelman sekä sai Suomen kuulostamaan lähinnä kauhutarinalta. Saattoiko Umayyan muisti olla vähän valikoiva ja muistaa ne pahimmat jutut Suomesta? Onko se reilua meitä hyvin käyttäytyviä suomalaisia kohtaan, että joku yleistää meidät rasistisiksi parin huonon ihmisen takia? Minusta ei.

Toisaalta olen itsekin joutunut rasismin kohteeksi Suomessa, vaikka olen supisuomalainen. Eräs herrasmies tuli auliisti sanomaan, että te venäläiset ette ole tervetulleita Suomeen, että painukaa vaan vittuun. Siinä oli yläasteikäisellä Nebulaella hieman pohdittavaa, kun ensimmäisenä mieleen tuli, mutta enhän minä ole venäläinen.. Mies oli siis ulkonäköni perusteella tuominnut minut. Ei muutenkaan ole jäänyt viimeiseksi kerraksi kun olen rasismia todistanut, mutta harvemmin.

Tuntuu, että eräät ihmiset haluavat uskoa sokeasti Suomen olevan se täydellinen paikka elää, oikea Eden. Suomi on kuitenkin erilainen paikka elää kuin käydä lomalla. Lomalla ollessaan tutustutaan niihin paikkoihin ja ihmisiin, jotka ovat tottuneet ulkomaalaisiin. Täällä asuessaan on usein erilainen ääni kellossa. Ei tämä pelkästään Suomessa kuitenkaan näin mene, sama koskee muitakin maita. Ennakkoluulot vaivaavat joka paikassa. Suomen valtio kuitenkin tukee maahanmuuttajia aika ruhtinaallisesti verrattuna esim. opiskelijoihin. Systeemi, ehkä myös osaltaan tukee ennakkoluuloja ”laiskoista” pakolaisista kun koko elämä tarjotaan valmiiksi, sen sijaan että tarjoaisimme ne pelkät välttämättömät välineet joilla maahanmuuttajat voisivat luoda omaa uraansa Suomessa. Unohdetaan, että monessa maassa ei välttämättä ole minkäänlaista sosiaalistaturvaa, vaan ihmisten on pakko jotain ansaitakseen jokapäiväisen leipänsä. Idiootteja löytyy kaikista osapuolista. Nämä ovat juuri niitä keskusteluita, jotka houkuttelevat näitä argumentoinnin lahjakkuuksia haukkumaan vastapuolen väittelijät. Ensin vedetään ÄO-kortti, ja jos se vastapeluri ei loukkaannu siitä niin silloin kaivetaan jo henkilökohtaisuuksia.

Voisiko Umayya olla edes osittain oikeassa? Olemmeko me suomalaiset työntäneet päämme niin syvälle Suomineidon suloiseen perseeseen, että olemme sokeita maamme ongelmille? Onko meidän kollektiivinen itsetunto niin heikko, että tartumme jokaiseen negatiiviseen kritiikkiin kuin meitä olisi syvästi loukattu? Jos puhutaan suomalaisten yhteisestä itsetunnosta sanoisin sen olevan oikeasti heikko. Tämä näkyy siinä, että kyttäämme suominaisten ja miestemme tekemisiä ja saavutuksia ulkomailla. Seuraamme myös tiiviisti kuinka Suomesta uutisoidaan muissa maissa. Jos kyse on kehuista, juoksemme Suomenliput kädessä torille yhdessä kännäämään ja juhlimaan. Jos kyse on kritiikistä, pitää isoin joukoin haukkua kritiikin tehneen maa paskaksi. Käyttäydymme siis suurinpiirtein kuin pakit saanut humalainen mies. Suomi alkaa lähinnä muistuttaa pientä Amerikkaa. Meille opetetaan pienestä pitäen kuinka Suomi on maailman paras maa. Meille opetetaan kuinka tänne syntyminen on lottovoitto. Ensimmäiset 18v. Siinähän se meneekin kun ei ole tarvinnut itse hoitaa omia asioita. Aikuisuuden myötä alkaakin se karu todellisuus ja Suomen ongelmat korostuvat, mutta silti hoemme itsellemme, että Suomi on paras maa. Meitä ei saa haukkua, mutta muita saa. Kriittisyyttä olisi hyvä opettaa jo nuorillekin, jotteivät pitäisi asioita aivan niin itsestäänselvyyksinä vaan tutkisivat ympäristöä paremmin, ottaisivat kantaa ja kiinnostuisivat maamme politiikasta. Suomi pitäisi aina saada esittää ulkomaille kauniissa valossa eksoottisena ja täydellisenä. Jos vähänkin maamme ihmisistä pääsee huonoa materiaalia muille, vaivumme syvään häpeään, koska itsetuntomme ei kestä, jos joku ei pidäkkään kauniista Suomineidostamme. Suomea kritisoijille huudetaan, että muuttaisivat sitten muihin maihin jos ei täällä olo kelpaa. Näistä asioista pitäisi nyt kuitenkin pystyä keskustelemaan ihan sivistyneestikin ilman toisten panettelua, uhkaamista ja haukkumista. Mutta helppohan täällä internetin anonyymiyden suojassa on helppo loksuttaa leukojaan. Jos totta puhutaan sanoisin paljolti usean suomalaisen olevan kateellisia, ikivalittajia kuin rasisteja. Jos niitä ongelmia ei löydy ihonväristä, uskonnosta, poliittisistä näkemyksistä, siviilisäädystä, ammatista, painosta, iästä, sukupuolesta niin sitä löytyy vihdoin vaatteistakin. Ongelmat löytyvät aina siitä toisesta ihmisestä mutta peiliin ei uskalleta katsahtaa. Ei osata olla onnellisia niistä naapurin saavutuksista vaan pitää itse olla parempi ja vähätellä toisia. No en tuomitse sillä vaikeaahan se on välillä myöntää omat ongelmansa. On niin paljon helpompaa sysätä syyt epäonnistumisiin muiden niskaan.

Suomea saa rakastaa ja meillä on moni asia täällä hyvin, mutta ei saisi sulkea silmiään niiltä ongelmilta joita meitä vaivaa. Umayya saattoi kirjoituksellaan sohaista ampiaspesää. Ja Appelsin antoi oman osuvan panoksensa keskustelulle. (On siinä muuten eeppinen sukunimi Appelsin.) Koko aiheen saama julkisuus kertoi ehkä sen kuinka paljon oikeasti tarvitsimme tällaista keskustelua. Pointtini nyt koko kirjoituksessa lähinnä oli, että rasismi on tuomittavaa, mutta joku järki tässä lynkkaustouhussakin pitäisi olla. Just my two pennies worth. :)